Hetkessä

Vaikeinta on...
sanotaan.

Mikään siitä mikä on sanottu,
minkä olen kuullut ja luullut aiemmin
ei ole sitä vaikeinta.
Voi olla vieläkin vaikeampaa.


Kun on käynyt monta kertaa vaikeuden ytimessä,
ei voi kuin ihmetellä sitä
että on ylipäätään elossa,
kun jo seuraavana päivänä on ollut
vielä vaikeampaa
kuin silloin, kun oli jo tilanteessa "vaikeinta on"
ja tästä se on
vielä vaikeutunut entisestään.

Onneksi suvantojakin on.

Mutta miten tästä eteenpäin?
Onko tämä yhä tiukempi umpisolmu
vai uuden alku?

Ja näin ajatteli kai lapseni,
ettei ulospääsyä ole,
että olisi vain yksi tie,
joka tarjoaisi helpotuksen
mahdottomuudessaan.

Mitä kaikkea olisinkaan tehnyt,
jos vain olisin tiennyt,
että lapsellani on vielä vaikeampaa
kuin minulla on koskaan ollut.

Olisin hakenut vaikka kuun taivaalta,
jos se olisi häntä auttanut.

Olisin kiillottanut toivon
ja kloonannut sen moninkertaiseksi,
kantanut tarjottimella hänen eteensä
muistuttaen
että pienistä siemenistä ne suuretkin puut kasvavat,
toivon pieninkin pipana
on uuden alku.

Mutta kuu pimeni
vain hetkeä ennen.

Ja aloin kutoa mustaa
kuun pimettyä,
enkä tiennyt
että siitä tulee
sinun mustasi.

Ja nyt lapsi on turvassa
mutta minä
ja me muut kaipaavat
niin hukassa
niin ikävissämme
niin suruissamme
niin yksin

kun jätit meidät.


Pyysit sitä anteeksi
kirjeessä
mutta et antanut mahdollisuutta
edes vastata,
sillä olit jo mennyt
ja sulkenut kaikki ovet
eikä meiltä kysytty
mitään.