"Neljä nuorta kuoli auton suistuttua sillalta jokeen" huutaa uutisotsikko.
Kotikunta. Tuttu ja tutun tuttuja.
Tällaista ei tapahdu, sanoo isisi. Jos tämä olisi elokuvaa, tapahtumia pidettäisiin epäuskottavana.
Mutta tämäkin tapahtui.
Hallitsematon luisu,
emme tiedä kaikkea,
äkkikuolema.
Mitä mahtoi olla nuorten mielessä
kun mitään ei ollut tehtävissä
kun autoi luisui perä edellä hyiseen jokeen
kun ovet eivät auenneet
kun lause katkesi kes
Sinäkin luisuit
hallitsemattomasti
yksikään ovi ei auennut sinulle
lause katkesi kes
Suru on suuri. Suru on yhteinen ja jaettu, silti kirkuvan repivän yksityinen, mikään ei ota sitä pois. Suru omasta lapsesta, toisten lapsesta, lapsista, menehtyneestä oppilaastani, jo toisesta, ei tämän näin kuulu mennä. Suru nuoren elämän katkeamisesta, nuorten, liian usean, kollektiivinen suru, kirjoitin sen jo, en päässyt kirkkoon, ehkä olisin halunnut vaikka en tahdo, kukaan ei tahdo tällaista mutta se vain tapahtuu, joskus elämä luisuu äkkikuolemaan, olettehan turvassa ja tallessa, ettehän palele enää.
 |
| Hugo Simberg: Elämän virralla 1896 / Kansallisgalleria |
