Jos puoliso lähtee, tulee toisesta leski.
Jos vanhempi lähtee, jää jäljelle orpo.
Mutta jos lapsi lähtee,
onko vanhempi silloin mitään?
Lapsensa menettäneelle
ei ole edes omaa termiä;
liian vaikeaa pukea sanoiksi.
Jää vain tyhjä kuori
ja polttava kaipuu. 
Millaista on olla vanhempi enkelilapselle,
hänelle joka oli
ja yhä on,
mutta vain siellä jossain ?
Ammattilaisetkin vaikenevat
tämän pahimman äärellä.
Yrittävät vaihtaa puheenaihetta
tai pahoittelevat, "nyt ollaan liian syvissä vesissä".
Yrittävät sanoa,
että harvoin lapset nykyään kuolevat,
sairauksista parannutaan,
siloittelevat,
ripottelevat toivon sanoja heillekin,
joilta se on jo viety.
Mutta entä jos näin kävi jo?
Missä on silloin toivo?
Mihin kaikki epätoivo mahtuu?
Kuka ottaa siitä kopin?
Miksi ammattilaisetkin menevät niin usein solmuun tämän asian äärellä,
peittellen sitä,
että joillakin
tämä on totta jo nyt.
Näin tapahtui.
Se pahin,
mitä ihmiselle voi kuulemma tapahtua,
on tapahtunut
jo liian monelle.
Traumaattinen suru.
Hoitovirhe.
Kuolema.
Lapsettomien lauantai.
Lisää kuolemaa
ja haudattuja toiveita.
Paljon kaipausta.
Rakkauden hinta on suru.
Mikä on surun hinta?
