Semmonen!

 



                                                


Rakas Hilma,

semmonen siitä tuli. Tommonen. Tämmönen. 

Pienoiselokuva on omistettu Sinulle. 

Olipa prosessi!

Linkki animaatioelokuvaani

 OLIPA KERRAN  

ole hyvä.





Joku voi väittää, että elokuva kertoo Sinusta. Osin niinkin, osin ei. Omin ja imin kätösiini animaatiojumalan oikeudet ja vapaudet tulkita, irrotella, muunnella. Tämä oli myös monimediaisen kirjoittamisen kurssitehtävä, jota ennen ja jonka jälkeen tarkastelussa monimediaisuus ja transmedia. Miten tarina muuttuu matkan varrella? Mitä mediumeja olen käyttänyt? Tällaista tulen pohtimaan, kun pitää tehdä vielä analyysi tästä kaikesta. Olispa jo loma....

En jaksa ajatella. Lähdetään käymään lammella. Siellä on varmaan jo kevät pitkällä.

                                                          Kevättä riittää, 

                                                     aivan melkein kesässä

                                                        tämän näköistä

                                                   
                                                         Kun kurssi alkoi 

                                                      oli lampikin jäässä,

                                                         öissä pakkaset  

                                                          Metsässä valo

                                                      heräsi tänään kesään,
        
                                                           maisemassa soi
                                                                
                                                    
    

Uskollisimmat

silminnäkijäpuut, te

tiedätte kaiken

Jos ei tietäisi mikä paikka tämä on, tätä voisi väittää ihan kauniiksi. On puita, on lampi, on hienoja jänniä kiviä, lintuja lammen rannalla, lammessa pieniä kaloja. 

Sinäkin kävit täällä, monta kertaa. Kunnes maailma murtui. En halunnut kertoa animaatiossa suoraan mitä tapahtui. Jokainen voi kuvitella haluamansa. Mustavalkoisia raitoja on, vedenalaista kaivamista, etsintää. Kuviteltu ja tosi sekoittuvat. Ehkä hyvä niin.

Vahasta kasvaa kukkasia, joista kalterit, joista paino, josta tahmainen alusta josta ehkä ponnistaa, tai sitten ei. Lopuksi pieni hirviö kasvaa melkein ruutua suuremmaksi, 

ärjyy ja hoivaa. 

Se kauheinkin otus jää kaipaamaan, 

osasi rakastaa. 

Me kaikki kaipaamme.

                                                            Viisi vuotta ja

                                                        yhdeksän kuukautta nyt

                                                             ilman Sinua

                                                           Kumpa olisi
                                                         

                                                        toisin,  käsikirjoitus

                                                           uusiksi, kiitos

  

                                                                       

Jumalaa leikkimässä

 




Voi hyvänen aika, minkä äärellä taas. Kevät on kauneimmillaan, mutta olen ollut kiinni kuolemassa. 

Oli kalpea aavistus animaatio-operaation olemuksesta ennen siihen ryhtymistä. Sitä en tiennyt, että tulisi kipupahenema, flunssa, toinen ja kolmas kipupahenema. Mutta niistäkin selvittiin.

Eka osa animaatiota on nyt kuvattu. Pahinta ei ollut se, että aloittaminen ja kaikki mahdollinen viivästyi. Pahinta oli, kun lähestyttiin väistämättä hetkeä, jolloin Sinua symboloiva hahmo tulee kuolemaan. Tai no, väistelin kyllä. Laitoin hahmon kamppailemaan, taistelemaan, yrittämään loppuun asti. Kunnes voimia ei enää ollut, eikä pakotietä ahdingosta. Tai niin hahmo luuli.

En tiennyt tarkalleen miten kuoleminen tapahtuu, tiesin vaan että niin tulee käymään. Ihan kuin olisin ollut Jumala, joka saa määrätä hahmojen kohtalosta, jolla on kaikki langat käsissään. Paitsi ettei ollut. Tapahtui paljon sellaista, jota ei voinut suunnitella saati harjoitella etukäteen. Hahmot ja juoni lähtivät elämään omaa elämäänsä...

En tiennyt mm.sitä, että matkan varrella kohonneesta vankilasta ja painoista kehkeytyy ristiriitainen hirviö, joka vuoroin uhittelee ja vuoroin hellii. Se vain tapahtui.

Lopulta piti laskea Sinua symboloivasta hahmosta irti. Antaa mennä. Kohtauksesta tuli kauhea, aivan kuin olisi pää katkennut. Onneksi näin ei oikeasti tapahtunut. Mutta elämän langat katkesivat sekä faktassa että fiktiossa. Kuolema yhdistää.

Vaikka miten leikin Jumalaa, en pystynyt estämään kuolemista, vaikka vaihtoehtoisiakin suunnitelmia olisi ollut. 

Ja niin vaan kävi, että omasta näyttelijäboksista huolimatta päänäyttelijä tipahti taas lattialle juuri kuvausten päätteeksi. Nyt lohkeamia on sekä etu- että takapuolella.

Uusi lohkeama on aiempaa suurempi, sitä pysty  peittämään. Ihan kuin joku olisi käsikirjoittanut tämän. Se en ollut minä.

Mietin, että jospa Sinunkin tipahdus, kuolemasi oli vahinko. Mitä suurin sellainen.

Jos tuolla jossain on joku Jumala, se tekee paljon virheitä. Vahinkoja tapahtuu. Laiminlyöntejä. Ei ole niin kaikkivaltias kuin meille on opetettu.

Niin. Pienen hauraan rantakiven tipahtaminen kovaan kivilattiaan oli silkka vahinko.

Haluan ajatella, että niin oli kuolemisesikin. Se oli mitä kamalin virhe, vääryys ja vahinko.

Olen ollut oletetulle Jumalalle todella vihainen, miksi sallii tällaiset (ja niin paljon muutakin). Mutta ajatus siitä, että hän, "Jumala",  onkin heikko ja ristiriitainen, että vahinkoja todellakin tapahtuu, on jotenkin inhimillinen. 

Kärsimyksen inhimillistämistä siis. Konkretisointia.
 
Joko opin jotain?