RRRrrrakas Hilma siellä jossain!
Tämä on ties monesko oppimispäiväkirjakirje Sinulle. Kiitos ja anteeksi.
Hyvänen aika mikä matka meillä on ollut.
Monimediaisen kirjoittamisen kurssin alussa elettiin vielä talvea.
Suunnitelmani olivat hattaraa: haaveilin oman teokseni osalta
pala-animaatiosta, mutta käytännössä varauduin kaikkeen muuhun.
Oli myös opiskeltava teoriaa, joka lamaannutti ja tuntui ensin vieraammalta
kuin olikaan. Sitten sairastuin, ja sama yhä uudelleen ja uudelleen.
On siis melkoinen ihme, että pystyin kuin pystyinkin toteuttamaan
ykköstoiveeni animaatioelokuvasta, josta sikisi
paitsi usean stop motion-animaation alalajin hybridi,
myös ainakin kahden (ellei myöhemmin useamman?) elokuvan sarja.
Ukin ja mummin kultahäät lusittu.
Talviturkki upotettu järveen.
Sinä puutut,
yhä te molemmat veljeni kanssa.
Enkelikuoroon liittyi juhannuksena
myös Kati-täti Kanadasta.
Onneksi hyvääkin tapahtuu,
sukuun mm.syntyi uusi vauva.
Sinä varmaan tiedät jo tämän kaiken, kerroinpa kuitenkin. Kerro Sinä terveisiä kaikille!
Kun verkkokurssin aloitustapaamisella kysyttiin ajatuksia monimediaisuudesta, muistan kakaisseeni sanan “rajaton”. Totta vieköön olen ollut rajattomuuksien äärellä.
Varsinkaan tekemiseni määrässä ei ole ollut rajaa, kun olen painanut tulehdusten ja flunssamaratonin ohessa. En ole halunnut luovuttaa.
Vihdoin voin kertoa myös animaatioelokuvani kakkososan olevan (miltei) valmis.
Olen kuvannut yhteensä noin 10 000 kuvaa, joten riittänee vähäksi aikaa.
Teen kakkososan äänet “sitten joskus”. Tätä odotellessa on hyvä muistella
mitä tuli tehtyä ja laatia hieman suunnitelmia tulevaan.
 |
Olipa kerran-elokuvan osa 2: KAIPAUS
on myös omistettu Sinulle! |
Oli rajatonta yrittää tehdä elokuvaa Sinusta ja Sinulle.
Vaikka kaikki kertoi osin Sinusta, ei sitten kuitenkaan.
Faktan ja fiktion välistä rajaa on mahdoton määritellä;
molemmissa on aina elementtejä siitä toisesta,
etenkin kun näyttelijöinä on kiviä tai muovailuvahaa.
Vaikka elokuvani kertovat Sinun menettämisestä ja tästä seuranneesta kaipuusta,
oli tekemisessä mukana myös iloa, mikä tuntui hieman oudolta rajojen yli loikkimiselta.
Antoisinta oli voida elävöittää elotonta (vrt. Leinonen 2014, 8-9),
kokea jumalallinen ihme animoinnin keinoin.
Tämä oli myös vaikeinta Sinun/Pebblen
kuoleman osalta.
Halusin kuitenkin käsitellä tapahtunutta, joten oli pakko sallia sen pahimman tapahtuvan.
Kakkososassa äitikivi etsii ja yrittää elvyttää lapsensa jäänteitä,
turhaan.
Hän kohtaa hautajaisten jälkeen mitä viiltävimmän tyhjyyden.
Elokuvasarjaani voikin luonnehtia omanlaisekseen surututkielmaksi
digitaalisen tarinan muodossa, josta lisää tuonnempana.
Ihme kyllä pienet kivet ja muovailuvaha taipuivat näyttelijöiksi - oli kunnia saada seurata,
mitä kerrottavaa niillä olisi. Tämäkin tuntui miltei rajattomalta, sillä vaikka kuinka kuvittelin tekemisiä etukäteen, oli hahmoilla aina oma tahtonsa.
Elokuvani käsikirjoitti siis itse itseään; siinä on vain murusia käsikirjoituksestani.
Rajojen välissä oleminen mahdollistaa erilaisten koodien sekoittamisen
ja uusien merkitysten luomisen (Räsänen 2015, 219).
Jos olisin rajannut tekemiseni hyvin tiukasti etukäteen,
tuskin olisin oppinut mitään.
Yksi käsikirjoittajista oli siis eri rajojen välitilasta löytynyt intuitio,
jonka voimalle yritin raivata tilaa. Uskon tämän olevan kaikua ekpressiivisen taideterapian ja terapeuttisen kirjoittamisen kursseilta sekä dialogisesta kirjoittamisesta.
Dialoginen kirjoittaminen muodostuu Riitta Suurlan mukaan prosessista, jossa voi kysyä:
Onko olemassa liian suuria kysymyksiä? Mitä tarkoittaa sisäinen liike?
Mitä on tämä vaihe, jota juuri nyt elän? (Suurla 1998, 113.)
Lisäksi koetin kysyä, miten elokuvani hahmot haluaisivat toimia, ja miksi. Käsikirjoittaja minussa kutistui. Kuvausten käynnistyttyä tuntui välillä, kuin olisin leikkinyt;
minusta kasvoi animaattori.
Norman Mc-Laren on määritellyt animaattorin työn sielun
rajatiloissa tapahtuvaksi liikehdinnäksi:
"Animaatio (...) on liikkeiden taidetta. Se mitä tapahtuu jokaisen kuvan välissä on paljon tärkeämpää kuin se, mitä esiintyy yksittäisissä kuvissa. Tästä syystä animaatio on kuvien välisten näkymättömien välitilojen manipuloimisen taidetta." (Leinonen 2014, 9.)
Veteraanianimaattori Preston Blair puolestaan toteaa, miten animaatiossa yhdistyy taide ja käsityö. "Kun piirtäjän, kuvittajan, kuvataiteilijan, käsikirjoittajan, muusikon, elokuvaajan ja ohjaajan taidot sulautuvat uudeksi taiteilijaluonteeksi, syntyy animaattori." (Leinonen 2014, 10.)
Eräs lähestymistapani liittyy narratiivisuuteen.
Valitettavasti leikki unohtui herkästi,
sillä mottona oli Sinulle laatimani hautajaisvärssy:
Suru on sanaton,
kaipaus pohjaton,
rakkaus ääretön.
Koska surulle on usein ollut mahdoton löytää sanoja, koetin kertoa siitä muiden mediumien keinoin. Narratiivinen lähestymistapa rohkaisee marginaaliin jääneitä luomaan omia kertomuksiaan (Räsänen 2015, 231). Lapsikuolemasurua voi pitää ilmiönä, josta moni ei halua edes kuulla. Melko marginaalissa siis.
Aina tilanteet eivät pääty hyvin.
Itse koen tärkeäksi etsiä vaikeisiinkin tilanteisiin lohtua, merkityksellisyyttä ja kauneutta.
Tästä kaikesta pyrin kertomaan kuvien, liikkeen ja äänimaiseman keinoin.
Pohjaton kaipuu ja rakkauden äärettömyys Sinua kohtaan liittyivät nyt siis monimediaisen kirjoittamisen menetelmien ja semioottisten moodien rajattomuuteen.
Onneksi on olemassa muutakin kuin sanat, jotka tässä tapauksessa olisivat olleet latteita, turhia.
Ruutu kerrallaan animoitu elokuva rajasi universumin kokoista suruani edes hetkeksi.
Silmänräpäyksistä muodostui illuusio liikkeestä, liikkeestä illuusio elämästä.
Näin sain elävöitettyä taakkaani, jota en tahtoisi kantaa.
Kun taakka liikkuu edes johonkin suuntaan, tulee sen kantamisesta
kenties hieman siedettävämpää.
Mitä tulee animaatioelokuvani äänimaisemaan, huomaan työstäneeni sitä
digitaalisten tarinoiden keinovalikoimaa hyödyntäen,
mikä lisäsi elokuvani multimodaalisuutta ja vaikuttavuutta.
Digitaalisilla tarinoilla tarkoitetaan lyhyitä multimodaalisia narratiiveja, joita “tavikset” (kuten minä) ovat jakaneet internetissä. Tarinat liittyvät usein tekijöidensä kokemuksiin, joten ne ovat syvästi henkilökohtaisia ja emotionaalisia. Lyhyisiin tarinoihiin voidaan ladata voimakas sisältö, joka voi toimia myös vertaistuellisesti. (Porto Requejo 2016, 29.)
Elokuvani ensimmäisen osan “LÄHTÖ” äänimaisema on varsin kotikutoinen,
ja aion jatkaa samaa linjaa kakkososassa “KAIPAUS”.
Porto Requejo (2016, 41– 43) kannustaa toimimaan juuri näin, sillä hänen mukaan tekijällä on luontainen kyky valita teokseensa sopiva musiikki ja äänimaisema. Itse esitetyt musiikit ja äänitehosteet voimistavat tunnelmaa ja auttavat yleisöä omaksumaan tarinan sanomaa. Itseluodut äänet luovat läheisyyttä kuulijan ja teoksen välille
sekä tukevat tarinaan ja hahmoihin samastumista.
Porto Requejon (2016) artikkelista löytyy lukuisia osumia teokseni ensi osan auditiivisuuteen liittyen. Hymisin ja suhisin, uikutin ja mönisin. Pyrin minimoimaan valmiiden äänien käytön. Jopa koira osallistui äänityksiin. Musiikilliset nousut ja laskut ohjailevat katsojan/kuulijan huomiota. Myös hiljaisuudella on roolinsa;
kun kamalaa tapahtuu, äänet loppuvat (vrt. Porto Requejo 2016, 39).
Porto Requejon (2016) artikkelin kannustamana aion jatkaa
kotikutoista äänilinjaa jatkossakin.
Olennaisempaa kuin kysyä "miten" on kuitenkin muistaa kysyä: "miksi".
Tämä mielessä pitäen miltei kaikki taitaa olla mahdollista
monimediaiseen kirjoittamiseen ja semioottisiin moodeihin
eli merkityksen annon keinoihin liittyen.
Vain taivas lie rajana,
jos lopulta sekään...
 |
Mummilamökin järvestä löytyi kultainen sydän,
jota elokuvassa etsitään.
Kiitos Hilma! Kuin olisit sen lähettänyt.
|
Voithan hyvin siellä jossain. Lähetä terveisiä jatkossakin!
Rakkain terveisin,
äiti
LÄHTEET
Leinonen,T. 2014. 100 vuotta suomalaista animaatiota. Aalto-yliopisto
Porto Requejo, M.D. 2016. Music in Multomodal Narratives: The Role of the Soundtrack in Digital Stories. Teoksessa Mildorf, J. & Kinzel, T. (toim) 2016. Audionarratology: Interfaces of sound and narrative. Walter de Gruyter GmbH, s.29–45
Räsänen, M. 2015. Visuaalisen kulttuurin monilukukirja. Aalto-yliopisto
Suurla, R. 1998. Dialoginen eli meditatiivinen kirjoittaminen. Kustannus Oy Taivaankaari
SEKÄ
animaatioelokuvat
OLIPA KERRAN, osa 1 LÄHTÖ
OLIPA KERRAN, osa 2 (luonnos ilman ääniä) KAIPAUS
PS. 
|
| Melkein ainoa hahmo, joka ei mahtunut elokuvaan! |
