Äärimmäisen rakkauden kivi

 






Rakas lapseni.

Yli kolme vuotta olen kiertänyt lampesi rantoja.
Vasta tänään näin kiven,
joka voisi olla 
hautakivesi.

Se on ilmeisesti vanha merkki,
ehkä etapin merkki?
Etappi jonnekin,
minne?
Tai jonkun raja,
minkä?

8

Käänsit tuon merkin toisinpäin
kun piirsit painot
surullisen hahmon harteille.
Painoissa luki:
ääretön kg.

Joku aika myöhemmin
astuit toiseen maailmaan.

Kuinka paljon kannoitkaan nuorilla harteillasi.
Ei sinun olisi tarvinnut.

Helpotusta olisi ollut olemassa.
Niin kuin sumu hälvenee ja säätilat muuttuvat,
myös sinun tilanteesi olisi voinut muuttua
ja olisi muuttunut,
jos aikaa olisi ollut.

Mutta sinulta loppui usko, toivo ja rakkaus. Et kestänyt sitä.
Minun pitää jaksaa uskoa, toivoa ja rakastaa (puolestasi)
sitäkin enemmän.

Olit rakastettu ja yhä olet. Se ei katoa.
Tämä asia on kiveen hakattu ja vielä enemmän.

Rakkaus on ääretön.

Repullinen rakkautta

 
Vaikka hautasi rehottaa ja
kynttilät on ajoittain pimeänä,
ei sinua ole unohdettu.

Suru on tullut siihen pisteeseen, että kynttilöiden pitää antaa välillä sammua.
Eikä haudalla voi käydä aina kovin usein. On miten on.

Silti sinua rakastetaan ja muistetaan.
Suru on kaipausta.




Näin unta, jossa olit lähellä. Ihan kuin ennenkin.
Olimme bussissa, seisottiin takaosissa.
Minulla oli paljon kantamuksia, sinulla ja siskollasi ei juurikaan.
Täällä on yhteisiä asioita, sanoin, otatteko jotain?
Ja otit yhden repun harteillesi, unessani.
Sen vaaleanpunaisen.
Onneksi reppu oli aika kevyt.

Kaikki oli kuin ennenkin.
Vasta kun lähdit pois reppu olalla keikkuen tajusin,
että tämä oli uni
ja vain kävit luonamme.
Yritin lähteä perääsi.
Heräsin.

Jospa vain olisit rauhassa kanssamme.
Jospa oletkin.