Pieniä valoja

Oi rakas lapseni! Yhä siellä jossain.
Minä taasen täällä
mökillä
    (viimeistä päivää)
kuten vuosipäivänäsi
    (seuraavana päivänä lähdin).

On ollut kova sutina,

niin kovaa yritystä saada elämän reunoista kiinni,
vaikka siskokin muutti
   jätti kotia tyhjemmäksi.

Olette molemmat pois
mutta eri tavoin.
    Rakkaus on ja kasvaa.
    Ikävä on suuri !

Olen istuttanut. Yrittänyt saada kasveja kasvamaan, kun sinua en saanut kasvun läpi
(vaikka miten yritin).

Uusia tai siirrettyjä taimia:
    sammalleimut
    pinus mugo
    kiinankataja
    tiny tim
    timanttituija
    pioni
   astilbe

    haudallesi hortensia Bobo sekä keijunkukka muutama

        

         Onko hyvä näin?


Sitten alkoi sienestys, 

sienihulluus melkeimpä.

Maasta pukkaa tänä vuonna
        haperoa
    herkkutatit
        rouskuja 

    punikit 
    

        kanttarellit
    mustatorvet
        orakas ja
    lampaankääpä

Sitten seurasi suppilovahverotykitys.



            Vuoden paras aika, olisi. Jos. 

        Sinua ei olisi haudattu

    viisi vuotta 

ja viikko sitten.

        Liian kova hinta sienistä, kukkasista, maan mainioista havuista,
        maan antimista yleensä 

        ja yhteensä.

        Maa antaa, maa ottaa. 

        Maa otti sinut.
        (Julmaa. Julma maa.)

        Mutta tässä ollaan. 

        Tässä olen. 

        Hiukkasista on kasvanut 

        jo hengityksiä
        viidessä vuodessa

            olen oppinut ehkä hengittämään
            ainakin välillä

    
            Hurraa siitä?

            Voi hyvin,
             aina 

             rakas!

             

                   toivoo äitisi



        ps)
        

        Kävelin pimeää polkua
        ilman yhtään valoa
        enkä nähnyt mitään.
        Siitä muistan surun.

        Surun poluille
        on sytytettävä pieniä valoja
        että näkisi
        edes sen hiukkasen verran.

                                                            vuosipäiväpilviä 14.8.2023

Polut haarautuvat

 

Pikkusisko muutti kotoa!

Uusia alkuja
    omia polkuja´

        koti 

puiden latvojen tasalla

Olisitpa sinäkin uskonut 

        uusiin alkuihin

terveeseen muutokseen

        tai ainakin muutokseen

joskus mahdottomastakin 

voi tulla mahdollista

    tai ainakin melkein

Mitä ajattelet nyt?

Mitä terveisiä haluaisit lähettää siskolle,

pian lukiolaiselle?

Jos saisit valita toisin

    mitä valitsisit 

        nyt?

        Sinullakin voisi olla koti

            Turkuun halusit

        ehkä olisit siellä

            tai toisaalla

        Jos jos ja jos...

    

        Olisitko nähnyt siskon hymyä eilen?

        Olisitko nähnyt

        oman kuvasi jääkaapinsa ovessa?

            Siinä kuvassa halaatte

            ja kaikki oli hyvin

            

                Kaikki on hyvin

Vesper

                        

                        

                                James Bond-elokuvaa eilen 

                        

                        (pienessä kuumehorkassa)

                    Casino Royale

            

                Bondin mielitietty 

            löytyi, eli ja oli

    sanavalmiina

ihanana ja fiksuna

    kunnes joku voima 

        ajoi toisin

  Kokonainen talo 

            sortui veteen

mureni tiili tiileltä

        ja neito kaunis 

rautaisessa hississä

        sen mukana

huusi ensin apua 

        Kiljui

        Mutta kun toinen olisi antanut 

            auttavan kätensä

        laittoi hän viime tekonaan rautahäkkinsä 

            tiks lukkoon

            vajosi veteen

                eikä enää 

                hengittänyt

            James Bond nosti rakkaansa pintaan

                 tietenkin

            mutta liian myöhään,

                 eloton

                Edes James Bond 

                    ei voinut

                        pelastaa

                            kaunista neitoa

                                   punaisessa 

                                        mekossaan

Sinä puutut, te

 

                                        Ylioppilaslakkeja tänään

                                    ikätoverisi 

                                juhlistavat 

                            ilman sinua

        

                   Samana päivänä 

                toisaalla

              pikkuveljeni 

          maan multiin

      pienessä purkissa,

      maan mullissa nyt

Tähän on tultu. Juhlimme taas ilman Sinua, teitä. Te nuorena nukkuneet. Yritän olla kysymättä, kuka on seuraava. Kumpa ralli rauhottuisi. Ikävä tasottuisi. Mutta kaipaus on ja pysyy. Ja rakkaus. 

Maailma on teitä köyhempi, niin paljon vajaampi. Autiot rannat, kaikuvat huoneet. Näillä reunoilla sinnitellään, mitä vielä voidaan. Sen pitää riittää. Mitään ei kysytty, ei otettu huomioon. Pitää vaan jaksaa. Ja jatkaa.

Lisää lähteneitä

            Sinä Hilma siellä jossain jo tiedät

            Olette varmaan Laurin kanssa pitäneet lettujuhlat

            Käyneet uimassa kesäisessä järvessä,
            pitkillä retkillä

            Saunoneet


            Oletteko ratkaisseet mustan aukon salaisuuden?

            Te tähdenlennot,
            liian kirkkaat tähän maahan







            Siellä olette,
            muualla
            turvassa
                   verhon
                   tai käärinliinojen
                   toisella puolella

            On niin kova ikävä jo nyt.


            Ja kuolemalle tuli muitakin värejä
            kuin sininen:
                    oli keltaista,
                    oli mustaa,
                    oli violettia ja ruskeaa

            Ihan kaikki värit kuuluu kuolemiseen
            mutta niin myös elämiseen

            Onneksi on ollut se elämä,
            ne kellukkeet
            joista voi pitää kiinni

            Muistoista

                    Olette rakkaat.
                    Rakkaus ei koskaan kuole.

            Olen rakastanut teitä,
            aina teen niin
            aina

            Lähimmät ihmiseni Hilma ja Lauri:
               ensimmäinen lapseni
               ja ainoa veljeni,

            olette lähteneet 

            Olette osa minua,
            veitte osan minua


            Ollaan yhdessä.

Siedätystä siniseen

Synttärisydämiä Hilmalle, 19v <3 <3  (sylämiämiä)

No mutta Hilma.
Pääsiäistä, melkein!
Lataan tänne muutaman kuvan Häkliltä.
Tiedä, että olet mielessä.

Koko perhe jossain, kuka missäkin.
    Sinä siellä.
    Isi ja eeva reissullaan mummun ja muiden kanssa.
    (Sinun pitäisi olla siellä heidän kanssaan!)
    Toisen mummisi synttärit.
    Ja Lauri, niin.
        Saattohoito. Näette varmaan pian?

On haikeaa ja ajoittain vaikeaa, etenkin jos ei saa levättyä.

Mutta tässä ne kuvat, viime viikolta. Sinun synttäriviikolta, kun olit vielä 18.
Ihmeellistä kiharaa, sulan ja jään ja maan rajaa.
Surukiharaa?

Terveisiä sinne jonnekin ja hyvää pääsiäistä <3

t.äiti

    

14.24

 


Palautin tenttivastaukseni klo 14.24.
Kerkesin jo ajatella että kappas,
Sinun syntymäpäivä
ja sitten minun.

Kesti tajuta,
että ei tuo ole sinun syntymäpäiväsi.

Se on lähtöpäiväsi
ja lähtöikäsi.

Miksi ihmeessä ajattelin, että se olisi syntymäpäiväsi?



Ehkä siksi, että synnyit uudelleen.



Olet syntynyt kaksi kertaa.

Ensin tähän maailmaan,
sitten siihen toiseen,
sinne jonnekin.

14.päivä on uuden maailman syntymäpäiväsi.
Ja minun, meidän kaikkien
syntymäpäivä tähän katalaan ajanjaksoon,
jota emme koskaan toivoneet.

Niin on ollut ja niin on oleva,
sanoivat muinaiset.

Niin on ollut
ja niinkö on oleva?

kesän pulahduspaikalla 15.2.2023

Tilasta ja paikasta

Rakas Hilma, tällaista tänään.
Kirjoitin sinulle kirjeen tenttivastauksen muodossa.
Kirjoittamisen perusopintojen loppusuora häämöttää;
tämän päivän tenttiurakan jälkeen on enää yksi kurssi.

Kaikkea sitä vastaan tuleekin, koitetaan kestää.
Halusit tai et, liimaan vastaukseni tänne.
  Hyvää ystävänpäivää ja 4v 6kk!
     t.äiti

ps) en osannut tehdä ok riviväliä jutun loppuun, anteeksi anteeksi. Ajatus tärkein! 
- - - TILA "Miten kirjoittaja voi hyötyä tilojen ja paikkojen uudelleenmäärittelystä? Mitä tilaa tai paikkaa olet käyttänyt tai voisit käyttää toisin ja miten?"

Rakas lapseni. Tämä on kirje Sinulle. Taas yksi sellainen. Olet yhä kuollut, vaikka miten olen yrittänyt  kuvitella ja kirjoittaa Sinua eläväksi. On melkein tasapäivä äkkilähdöstäsi, neljä ja puoli vuotta.  Surublogimme on täyttynyt vain harvakseltaan sen jälkeen kun aloin opiskella kirjoittamista. Nurinkurista. Se ei tarkoita, ettetkö olisi ollut mielessä. Haluan ymmärtää lisää surusta, elämästä ja itsestäni, elämän ja kuoleman paikoista. Sinusta. Siksi opiskelen.

Kiitos tenttikirjallisuuden, olen oppinut lisää paikkojen merkityksestä. Olen alkanut ymmärtää miksi yhä vierailen paikoista hirveimmällä, kuolinpaikallasi. Vaikka toivoisin, ettei koko paikkaa ole olemassa, ettei mitään olisi tapahtunut, paikan fyysinen olemassaolo on minulle sittenkin tärkeä. Hieman lohdullinen. Suruni saa paikassa konkreettisen muodon ja hahmon. Edes pienen hetken ajan suruni ei ole universumin kokoinen, vain lammen.

Lampi on kuin aaltomaljakko, reunat polveilevat. Voin tuntea maan tuen jalkojen alla astellessani polkua lammen ympäri. Voin kastaa varpaitani, kuulla vuodenaikojen kierron. Voin ylittää jopa jään. Silloin kokeilen, kestääkö suruni. Kesällä uin vedessäsi ensimmäistä kertaa. Miltei pakahduin, mutta selvisin. Lohtukoirani vartioi rannalla. En hukkunut.

Lammelle rakentamani muistopaikka on merkittävä osa elämäni topobiografiaa kuten Pauli Tapani Karjalainen ilmaisee. Siitä on tullut myös omanlainen runopaikkani, Tarja Hallbergin käsitettä lainatakseni. Paikka on myös oma huoneeni, surun tila, Virginia Woolfia mukaillen. Arvaan, ettei Sinua kiinnosta, mutta kerron silti. Kaikki tämä on myös liminaalitilaa, siirtymää, jotta etenisin kohti ymmärrystä, helpompaa hengitystä.

Hanna Torvinen (2011) kirjoittaa artikkelissaan Pauli Tapani Karjalaisesta, humanistisen maantieteen puolestapuhujasta. Karjalaisen mukaan elämämme paikoilla on minuus ja identiteetti; mikäli unohdamme paikkamme, unohdamme myös itsemme.  Tärkeät paikkamme tulevat eletyiksi ja koetuiksi, niillä on omaelämäkerrallinen luonne. Karjalainen korostaa, miten paikkojen omaelämäkerrallisuus synnyttää ja rakentaa muistoja. Näin paikat muodostavat identiteetillemme perustan.
Ensin teit minusta äidin. Neljätoista vuotta myöhemmin muutuin yhtäkkiä kuolleen lapsen äidiksi. Se jos mikä murtaa ihmisen identiteetin. Jokainen solu vaihtaa paikkaa, hajoaa atomeiksi, kykenee vain hiukkanen kerrallaan eteenpäin. Olen kysynyt lammeltasi, miksi näin kävi. Olen huutanut koivuille ja kiville, miksi ette estäneet. Olitte silminnäkijöitä!

Puut ja kivet näkivät sinut, kun vielä olit. Ehkä käyn lammella siksi, että siellä olit, olet ollut elävä. Valitsit paikkasi, oman topobiografiasi päätepisteen tässä maailmassa. Ja sama paikka merkkasi minut, puhkaisi topobiografiaani ammottavan aukon, jonka läpi tuuli käy. Enää en voi kuin ihmetellä uutta identiteettiäni, elämäni vaikeinta paikkaa.

Tarja Hallbergilta (2017) lainattu ajatus runopaikasta voi tukea prosessissa: “Runopaikan tarkoitus on luoda paikasta innoittuneita runotekoja. Niissä materiaaliseen muotoon saatettu teksti reagoi ympäristönsä kanssa, joka on jo osaltaan muovannut tekstistä tietynlaisen. Teoksia ei suunnitella etukäteen. Lähtökohtana on tekijän kokemus jostakin ympäristöstä, vaikuttuminen tietystä paikasta kyseisessä ympäristössä ja paikalle ominaisesta tunnelmasta.”

Bingo, bingo, bingo.  Lammesta on tullut runopaikkani. Käyn siellä varmaan tänäänkin, illemmalla. Jätän pari tulppaania ja sytytän kynttilän. Näpsään pari valokuvaa. Leikin normaalia vaikka tiedän, ettei mikään palaa ennalleen.  Kotiin tullessa luultavasti blogautan keskeisimmät tunnelmani puolisalaiseen blogiini. Kun mahdottomasta tulee edes hetkeksi mahdollista, se tuuppaa hiukkasen eteenpäin. Tekee näkymättömästä näkyvää.

Olen rakentanut kuolemanpaikallesi elämää, uusia kerroksia. Nämä kerrokset suojaavat minua, tukevat silloin kun en muuten jaksa. Koen nurinkurista kiitollisuutta siitä, että jätit äidillesi paikan, jossa käydä. Vielä hirveämpää olisi jos mitään paikkaa ei olisi. Silloin ei olisi sen kauneuttakaan.  (En ehkä löytäisi yhteisestä topobiografiastamme sen vaihtuvia, uudistavia merkityksiä.) Kannoin sinua. Kun Sinua ei ole, paikkasi kantaa minua.

Virginia Woolf (1928)  huhuili omien seinien ja huoneen perään, mutta mielestäni luonnontilainen pusikko lammen rannalla ajaa saman asian, olkoon se millainen tahansa. Kunhan uskallan kuulla omaa ääntäni, enkä juokse sitä karkuun. Elämän ja kuoleman paikassa, runopaikassa pitää olla tilaa aivan kaikille ajatuksille ja tunteille.

Hyvää ystävänpäivää sinne jonnekin! terveisin,  äitisi 

- - - LÄHTEET Hallberg, T. 2017. Runopaikka-metodista ja paikkasidonnaisesta runoudesta (blogikirjoitus). Haettu 17.1.2023 osoitteesta https://noesis.fi/runopaikka-metodista-ja-paikkasidonnaisesta-runoudesta/

BÖÖ, kukkasia vuoden takaa!

Torvinen, H. 2011. Muistojen värittämät maisemat. Hybris 3/2011. Haettu 17.1.2023 osoitteesta https://hybrislehti.squarespace.com/muistojen-vrittmt-maisemat

Woolf, V. 1929/ 2020. Oma huone. (A Room of One’s Own 1929.) Suom. Kirsti Simonsuuri. Helsinki: Gummerus

Jäljet

Hyvää itsenäisyyspäivää, joulua ja uutta vuotta
Rakkaani siellä jossain!


Tämä blogi on ollut joululomalla. On ollut monenlaista:
koronaa ja jälkitauteja, opintokiireitä, joulu. Talvi on tullut ja mennyt monta kertaa. Eilen muistopaikallasi oli lumisia mäntyjä. Tänään sai taas herätä rännien lotinaan. Kaikki sulaa. Kaikki muuttuu. Ainoa varma asia on muutos.

Kirjoitit paljon lyijykynällä. Sen kynän jälkeä voi muuttaa, pyyhkiä. Lyijykynä mahdollistaa muutoksen. Se mahdollistaa myös erilaisen painojäljen: himmeää, vahvaa, aavistuksen kaltaista varjostamista tai paperin lävistävää tykitystä. 

Kumpa olisit uskonut muutokseen. Siihen, että Sinullakin tulee olemaan erilaisia jälkiä ja erilaisia kausia. Luultavasti näit vain umpikujan, lääkkeen lamaaman maiseman, josta ei ollut ulospääsyä. Tai niin luulit.

Olen miettinyt vihaani. Kenelle tai mille voin olla vihainen? Ehkä on helpointa vihata sitä pilleriä, jota nielit muutaman viikon ennen lähtöäsi ilman seurantaa tai muuta apua. Se pilleri muutti käytöstäsi ja huolestutti meidät. Silti jäimme yksin.

Mutta emme ole yksin. Jos vaan jaksaa uskoa, voi ajatella, että Sinäkään et ole yksin. Emme ole. Että on parempi paikka, johon pääsit. Johon pääsemme, tapaamme. Onko asianlaita näin? Voisitko kirjoittaa kirjeen ja kertoa, millaista on nyt?

Minulla on jo 2/3 opinnoista tehtynä. Jos pääsen helmikuun tentistä läpi, on jäljellä enää yksi kurssi. Jiihaa. Anteeksi että olen kuormittanut Sinua oppimispäiväkirjoilla. Kirjoitin myös näytelmää, tavallaan, jossa lainasin hahmoasi ja sekoitin sen Punahilkkaan. Sain parista kohtauksesta ja suunnitelmasta täydet pisteet, tällainen hikipinkoäiti sinulla siis (vahingossa). Haluaisin saada näytelmän valmiiksi vielä joku päivä... jos vain uskallan ja jaksan. Saapa nähdä.

Haluaisin kirjoittaa Sinusta enemmän. Tehdä Sinusta vielä enemmän-Olevan ja tuumailla asioita yhdessä. Saada luettua niitä kirjoja, joita luit, katsoa näkemiäsi sarjoja vielä lisää. Olisiko tämä ok? Stranger things oli jännä, taisit nähdä siitä alun. Sitä katsottiin yhdessä siskosi kanssa syksyllä. Mitä tykkäät siskon tatskoista, läväreistä ym? (viime viikolla: kaksi lävistystä, ripsien pidennys ja tatuointi)(hurja tahti vai mitä?)

Lauantaina oli Vainojen uhrien muistopäivä. Joku oli tuonut haudallesi kynttilän. Haluan ajatella, että se joku oli ystäväsi. Ehkä joku, joka oli huomannut, että Sinuakin oli vainottu.

Pieni liekki lämmitti mieltäni lumipyryssä. Se heijastui kauniisti mustasta kivestä. Valo tuplaantui pimeyden avulla.

Jouluna olit saanut monta kynttilää. Sinua muistetaan. Sinulla on ystäviä.

Olet niin rakas. Aina muistoissa!

t.äiti