Tänään on vuosi ja kahdeksankuukautta siitä,
kun astuit ovesta ulos,
teit viimeisen retkesi täällä
ja siirryit
ajan toiselle puolelle.
Heihei mitä kuuluu?
Vietetäänkö siellä jossain pääsiäistä?
Tällaiset pajunkissat kasvavat lammellasi.
Ehkä tiedätkin.
Näetkö miten urheasti yritin uskoa taas siihen,
että kohtaamme vielä,
että olet turvassa ja tallessa siellä jossain?
Näitkö, miten yritin skipata pitkäperjantain tuskan ja kärsimyksen
(koska niitä on ollut ihan tarpeeksi omastakin takaa)
ja keskittyä lähinnä pääsiäisen valoisampaan puoleen?
Ja sitten alkoi sataa.
Huhtikuussa sataa ehkä enemmän kuin koko talvena aiemmin yhteensä.
Ja sitten kivut palasivat.
Toisille tuli pääsiäinen, tuska ja kärsimys loppuivat.
Minulla tuskat alkoivat, taas.
Käänteinen järjestys, tässäkin.
Otin lääkettä,
ja vielä vähän lisää lääkettä.
"Ja sitten kivut helpottivat",
aion sanoa huomenna.
Kaikkeen kipuun ei ole
lääkettä tai hoitoa.
Tai jos on, voi tulla lisää ongelmia, yhä suurempia haasteita.
Aina ei käy niin.
Sinulla taisi käydä niin.
Luulit vian olevan vain sinussa
ja että kaikki on kokeiltu?
Et sinä ollut viallinen.
Eikä kaikkea ollut kokeiltu.
Vaikka mitä olisi voitu tehdä vielä,
jos aikaa ei olisi viety pois.
Mutta nyt on näin.
Kun kaikki kääntyi väärinpäin.
Olit särkynyt, mutta et viallinen.
Nyt me kaikki olemme
rikki.
Silloin
tuuli mahtuu puhaltamaan.
Voi tuulla eri suunnista,
lumisateella,
räntäsateella,
ilman.
Ja sitten tyyntyy
ja jostain raosta paistaa
uusi aurinko.
Uudet alut,
uusi elämä.
kuolemalla kuoleman voitti
ja haudassa oleville elämän antoi?
Kumpa voisin uskoa niin.
Kumpa voisin tuntea näin.
Kumpa. Voisin.
Ehkä voin.
Jos en olisi rikki,
en tiedä
pystyisinkö näkemään
tarpeeksi?
