Nuppuja

 

Lähdit pois ennen kuin ehdit valmiiksi.
Elämäsi jäi kesken,
nupulleen.

Mitä kaikkea edessäsi olisi voinut olla?
Mitä olisit ehtinyt vielä kokea?
Kuinka asiat
olisi oikeasti muuttuneet
toivottuun suntaan?

Sairaus
ei antanut enää odottaa.
Toi kärsimättömyyden levon sijaan.
Katkaisi tuskalta tien.
Sumensi näköalat.

Kaipaamme sinua niin.

Olemustasi,
juttuja,
hymyjä.
Naurua, laulua.

Kaunista ääntäsi.
Siten miten heilautit hiuksiasi.
Ja touhusit koiran kanssa.

Soitit kitaraa.
Ahkeroit pöytäsi ääressä.
Olit olemassa.

Kaipaamme sinua niin. 
Sitä kun vaan olit.

Se ei ole mikään 

vaan.

Kympin tyttö.
Olit hyvä ja sopiva juuri sellaisena kuin olit.
Mutta ei olisi tarvinnut olla niin hyvä,
niin ankara itselle, 

ehdoton.

Kumpa olisit osannut myös höllentää.
Ja löytänyt armollisuuden itseäsi kohtaan.

Olit vielä luonamme
kun otin nämä kuvat

kesäkuussa 2018.
Harjoittelin uuden kameran käyttöä.

Enpä arvannut, että tämän kesän kuvat
olisi sinusta 

 ne viimeiset.

Hilma rakkaamme.
Aina muistoissa!


Kaipaus on pohjaton.
Rakkaus ääretön.





Suru
ei ole enää
täysin sanaton.

Se on saanut rinnalleen uusia sanoja
tai ainakin
toisia sävyjä.






Hyvää tulevaa syntymäpäivää
sinne
 taivaan tuuliin.


Toivottavasti
sinulla on
kaikki
(riittävän)
hyvin.

t.äiti

Huomio

 

Ihan pieni juttu.
On vaan niin iso ikävä.

Meinasit syntyä kevätpäivän tasauksen aikaan
20.3.2004.
Se oli laskettu päiväsi.
Itse tiesit paremmin,
synnyit kun sinulle sopi.

Hautajaisesi
oli syyspäivän tasauksen aikaan
22.9.2018.
Sanat
loppuvat
siihen.

Sitä surupäivän tasausta olen kysynyt
jo aiemmin.
Milloin on surupäivän tasaus?
Milloin suru vähenee
ja kaikki muu lisääntyy?

Onko niin, että nämä päivät jakavat edelleen vuodet
siihen, että olet enemmän elävä?
Kevätpäivän tasauksen aikaan synnyit.
Ja syyspäivän tasauksen jälkeen pitää kestää se, 
että olet kuitenkin kuollut.
Se pahin tapahtui.

Mutta en halua ajatella sitä.
Ajattelen asian pois minusta, meistä.
Vahvistan jotain muuta.
Sikä mikä on paremmin.

Olet olemassa, toisella tavalla.
Valon määrä lisääntyy.
Sataa lumivaloa.
Ollaan matkalla
kohti syntymäpäivääsi.
Täytät  pian seitsemäntoista,
rakas
enkelityttömme.

Olit täynnä taikaa ja ihmeellisiä sattumuksia jo tässä maailmassa.
Jatkathan tätä kaikkea siellä jossain?

Toivon taikavaloa sinulle
ja paljon paljon rakkautta.
Se on ääretön.

Hilmattomuus

 


Voi Hilma rakas.
Olen niin väsynyt siihen,
että olet yhä pois.

Taas neljästoista päivä.
Kello oli 14.08 kun avasin koneen.
Hilmattomuus korostuu tällaisina päivinä.

Pääsin aamulla käymään paikassa,
jossa kävimme uimassa kaksi viikkoa ennen kuin.
Hymylit silloin meille.
Olit varmaan suunnitellut tuon hymyn jo etukäteen.
(Yksi kesän harvoista uimareissuista, johon pystyit vielä yhdessä.)
Laiturin tikkaat oli rikki.

Oli lämmintä,
hellekesän jatkumo.

Annoit tämän muiston meille.

Kiitos siitä.

Tänään
samassa paikassa
mahtavat kalliot matkanvarrella 

itkivät jääpuikkoja ja turkoosiksi jäätynyttä vettä.

Kalliot täynnä
ristin muotoisia halkeamia.
Vähän sammalta joukossa.
Ruskean ja harmaan kaikki eri sävyt.

Puiden oksat täynnä menneen talven lumia,
kyyneleet kuin pyykit narulla.

Kuulin pitkästä aikaa hiljaisuuden.
Ja monia lintuja.

Eilen näin seitsemän joutsenta,
kevään ensimmäiset.
Yöllä kuulin,
kuinka kaksi joutsenta lensi talomme yli
pimeässä.
Yli hiljaisuuden.

Kevät tulee,
vaikka lunta ja räntää vihmoo vaakasuoraan.
Vaikka olisi pimeää.

Tikkaat kiinni lammessa
odottavat kesän tuloa.

Mitä voin itse odottaa?

Mitä vielä toivoa?
Usko?
Rakkaus?