Nuppuja

 

Lähdit pois ennen kuin ehdit valmiiksi.
Elämäsi jäi kesken,
nupulleen.

Mitä kaikkea edessäsi olisi voinut olla?
Mitä olisit ehtinyt vielä kokea?
Kuinka asiat
olisi oikeasti muuttuneet
toivottuun suntaan?

Sairaus
ei antanut enää odottaa.
Toi kärsimättömyyden levon sijaan.
Katkaisi tuskalta tien.
Sumensi näköalat.

Kaipaamme sinua niin.

Olemustasi,
juttuja,
hymyjä.
Naurua, laulua.

Kaunista ääntäsi.
Siten miten heilautit hiuksiasi.
Ja touhusit koiran kanssa.

Soitit kitaraa.
Ahkeroit pöytäsi ääressä.
Olit olemassa.

Kaipaamme sinua niin. 
Sitä kun vaan olit.

Se ei ole mikään 

vaan.

Kympin tyttö.
Olit hyvä ja sopiva juuri sellaisena kuin olit.
Mutta ei olisi tarvinnut olla niin hyvä,
niin ankara itselle, 

ehdoton.

Kumpa olisit osannut myös höllentää.
Ja löytänyt armollisuuden itseäsi kohtaan.

Olit vielä luonamme
kun otin nämä kuvat

kesäkuussa 2018.
Harjoittelin uuden kameran käyttöä.

Enpä arvannut, että tämän kesän kuvat
olisi sinusta 

 ne viimeiset.

Hilma rakkaamme.
Aina muistoissa!


Kaipaus on pohjaton.
Rakkaus ääretön.





Suru
ei ole enää
täysin sanaton.

Se on saanut rinnalleen uusia sanoja
tai ainakin
toisia sävyjä.






Hyvää tulevaa syntymäpäivää
sinne
 taivaan tuuliin.


Toivottavasti
sinulla on
kaikki
(riittävän)
hyvin.

t.äiti