maanantai 30. tammikuuta 2023

Jäljet






Hyvää itsenäisyyspäivää, joulua ja uutta vuotta
Rakkaani siellä jossain!


Tämä blogi on ollut joululomalla. On ollut monenlaista:
koronaa ja jälkitauteja, opintokiireitä, joulu. Talvi on tullut ja mennyt monta kertaa. Eilen muistopaikallasi oli lumisia mäntyjä. Tänään sai taas herätä rännien lotinaan. Kaikki sulaa. Kaikki muuttuu. Ainoa varma asia on muutos.

Kirjoitit paljon lyijykynällä. Sen kynän jälkeä voi muuttaa, pyyhkiä. Lyijykynä mahdollistaa muutoksen. Se mahdollistaa myös erilaisen painojäljen: himmeää, vahvaa, aavistuksen kaltaista varjostamista tai paperin lävistävää tykitystä. 

Kumpa olisit uskonut muutokseen. Siihen, että Sinullakin tulee olemaan erilaisia jälkiä ja erilaisia kausia. Luultavasti näit vain umpikujan, lääkkeen lamaaman maiseman, josta ei ollut ulospääsyä. Tai niin luulit.

Olen miettinyt vihaani. Kenelle tai mille voin olla vihainen? Ehkä on helpointa vihata sitä pilleriä, jota nielit muutaman viikon ennen lähtöäsi ilman seurantaa tai muuta apua. Se pilleri muutti käytöstäsi ja huolestutti meidät. Silti jäimme yksin.

Mutta emme ole yksin. Jos vaan jaksaa uskoa, voi ajatella, että Sinäkään et ole yksin. Emme ole. Että on parempi paikka, johon pääsit. Johon pääsemme, tapaamme. Onko asianlaita näin? Voisitko kirjoittaa kirjeen ja kertoa, millaista on nyt?

Minulla on jo 2/3 opinnoista tehtynä. Jos pääsen helmikuun tentistä läpi, on jäljellä enää yksi kurssi. Jiihaa. Anteeksi että olen kuormittanut Sinua oppimispäiväkirjoilla. Kirjoitin myös näytelmää, tavallaan, jossa lainasin hahmoasi ja sekoitin sen Punahilkkaan. Sain parista kohtauksesta ja suunnitelmasta täydet pisteet, tällainen hikipinkoäiti sinulla siis (vahingossa). Haluaisin saada näytelmän valmiiksi vielä joku päivä... jos vain uskallan ja jaksan. Saapa nähdä.

Haluaisin kirjoittaa Sinusta enemmän. Tehdä Sinusta vielä enemmän-Olevan ja tuumailla asioita yhdessä. Saada luettua niitä kirjoja, joita luit, katsoa näkemiäsi sarjoja vielä lisää. Olisiko tämä ok? Stranger things oli jännä, taisit nähdä siitä alun. Sitä katsottiin yhdessä siskosi kanssa syksyllä. Mitä tykkäät siskon tatskoista, läväreistä ym? (viime viikolla: kaksi lävistystä, ripsien pidennys ja tatuointi)(hurja tahti vai mitä?)

Lauantaina oli Vainojen uhrien muistopäivä. Joku oli tuonut haudallesi kynttilän. Haluan ajatella, että se joku oli ystäväsi. Ehkä joku, joka oli huomannut, että Sinuakin oli vainottu.

Pieni liekki lämmitti mieltäni lumipyryssä. Se heijastui kauniisti mustasta kivestä. Valo tuplaantui pimeyden avulla.

Jouluna olit saanut monta kynttilää. Sinua muistetaan. Sinulla on ystäviä.

Olet niin rakas. Aina muistoissa!

t.äiti








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti