Rakas rakas Hilma siellä jossain!
Tiedätkin varmaan että Anni-koiramme on ollut kovin huterana. Meinasi menehtyä käsiimme jo pyhäinpäivänä, mutta jotenkin nousi vielä sieltä, kiitos antibiootin. Muistatko miten Anni sairasti jo kesällä 2018, kun sinunkin vointi romahti? Silloin saatiin pelastettua tämä pieni koira. Ei Sinua, kun emme ymmärtäneet tarpeeksi... .
Anni on ollut laiha lohtu, mutta lohtu kuitenkin. Nyt entistä laihempi. Atleetin kinkkus-kankkuset, mahtavat reisilihakset ovat nyt siskoin sanoin "pelkkä jalka". Niin. Huoh. Kiharaisella loppusuoralla ollaan, mutta miten pitkällä, ei tiedä kukaan.
Oli niin ihana yllätys, kun ruokahaluton saattopotilas jaksoi ensi kertaa kävellä keittiöön, kiinnostui tuoksuista ja tiskasi jopa puurokattilan. Siitä se toipuminen alkoi.
Nyt ollaan jatkoajalla, tai oikeastaan jatkojen jatkojen jatkojen jatkossa. "Saatiin lahjaksi tämäkin päivä", voisin painattaa vaikka teepaidan....
Tänään on Hilmanpäivä, sinun nimpparisi. Ja kuinka ollakaan, saman nimistä elokuvaa on kuvattu täällä meidän kirkonkylällä. Yritin tänään lähteä asioille, mutta pikku potilas halusi syliin, rapsutuksia, mahatönkötyksiä (tiedät mitä se on). Eikä auttanut muuta kuin ottaa Anni mukaan, silläkin uhalla että palelisi autossa. Räntää ja vettä, marraskuu.
Munuaismummelin tahdonvoima on ihailtavaa. Se tahtoi jatkaa taistelua, yrittää vielä elää. Se jaksoi tahtoa mukaani, kun kävin kaupassa ja hain hänelle itselleen kaikenkarvaisia tököttejä.
Sinäkin taistelit, emme edes ymmärtäneet kuinka paljon.
Kumpa tahdonvoimasi olisi lopussa suuntautunut toisin. Mutta eipä sinuakaan voi moittia sen puutteesta. Hengenvaara, todellakin.
Olet kaikesta huolimatta rakas, tiedäthän sinä sen. Emme me sinua moiti, vaan väärin hoidettua sairauttasi.
Hyvää nimipäivää sinne jonnekin, rakas Hilma!
Laitettiin haudalle kynttilä jo sunnuntaina.
Ja joka päivä olen muistuttanut Annia siitä tärkeimmästä tehtävästä:
että toisi Sinulle terveisiä,
sitten kun.
että toisi Sinulle terveisiä,
sitten kun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti