....
jatkoa edellisestä: otteita Katriina Huttusen ja Mari Pulkkisen kirjasta Suremisen taito
"Oman lapsen kuoleman surujälki säilyy naisessa eri tavalla kuin kenenkään muun läheisen ihmisen menettäminen, ja tähän on yhden sanan ja kahden tavun mittainen selitys, kohtu.
Jokaisen äidin kohdussa kasvaa kuolema. Kaikki kerran syntynyt kuolee. Joskus elämä loppuu jo ennen kuin se on alkanutkaan, mutta äitiys muuttaa naisen lopullisesti, synnyttipä hän mitä tahansa."
"Kuolleen lapsen äidin suru sijaitsee kohdussa. Kohtu, 'elin jossa sikiö kehittyy, emä', on Agricolan kehittämä uudissana 1500-luvulta, ja lisäksi se on merkinnyt kohtuutta ja kohtuullisuutta. Kohtu on kohtuu. (...) Kohdussa kasvaa elämä, kohdussa kasvaa kuolema. Kohtu on hauta." -Katriina, s.111
"Äitiys ei poistu naisesta. Kuolleenkin lapsen äiti on äiti.
Tämän takia suru ei poistu äidistä. Raskaudet, raskaudenkeskeytykset ja keskenmenot voidaan havaita ruumiinavauksessa. Niistä jää kohdun limakalvoon samanlainen arpikudos kuin lapsen kuolemasta äitiyteen." -Katriina, s.113
"Kuolema ei pysyttele turvallisen hajuraon päässä jossain muualla. Kuolema ei ole vain muiden. Se on meidän. Kuka tahansa kuolee, eikä elämänhallinnan rinnalla ole olemassa kuolemanhallintaa missään muualla kuin ihmismielen hybriksessä."
"Lapsensa menettäneillä äideillä ei ole vaihtoehtoja. Me emme voi etääntyä surustamme. Emme voi kertoa sitä kertomukseksi emmekä kirjoittaa romaaneja. Surumme ei ole muiden kokemaa, ei symbolista eikä sepitettyä, se on meidän ja todellista ja täällä, ja se kirjoittaa meitä." -Mari, s.119
"Äidin suru nähdään luonnonvastaiseksi siksi, että lapsen kuolemaan suhtaudutaan jonkinlaisen salaperäisen lupauksen turmeltumisena, ikään kuin lastemme ei kuuluisi lähteä täältä ennen meitä. Mutta he lähtevät. Kaikki he lähtevät. Kohdusta, kouluun, koulusta, omaan kotiinsa ja elämäänsä, muihin ihmissuhteisiin ja jossakin kohdassa elämäänsä kuolevat eikä meillä useinkaan ole tähän pienintäkään sananvaltaa, vaikka niin luulemme.
Olemme kyvyttömiä ja haluttomia hyväksymään, että elämää kantaessaan äiti kantaa sisällään myös lähtöjä, luopumista ja surua." -Mari, s.121
"Syntymällä ja kuolemalla on mahti riisua ja luoda rooleja, mutta en täysin osannut varautua siihen, kuinka nopeasti kaikki kävisi." -Mari, s.124
"Joskus suurinta rakkautta on valita suru." -Mari, s.126
"Äidinrakkauteni on horjumaton. Yhdessä suruni kanssa se on pilari, johon minuuteni nojaa.
Kätken tämän sydämeeni ja tutkiskelen sitä, kunnes äkkiä muistan äidit, joiden lapset ovat kiduttaneet ja murhanneet, satuttaneet ja rikkoneet, toimineet vastoin kaikkea sitä, mitä pidämme ihmisyytenä. Muistan nämä äidit ja heidän lapsensa, rakkauden ja rakkaudettomuuden heidän välillään, äidit jotka kovan paikan tullen kieltävät lapsensa ja äidit joiden rakkaus on liiankin väkevä ja kyseenalaistamaton, ja tajuan ettei hallussani sittenkään ole tarkkaa kuvaa äidinrakkaudesta. Minulla on vain tämä oma rakkauteni, se jonka itse hahmotan pakahduttavaksi." -Mari, s.134-135
"... kun ihmisellä ei enää ole muuta keinoa liittyä ympäristöönsä, ilmaisuvoimasta viimeinen on jäljellä kehossa ja kehollisuudessa. Surussakin ihmisruumiilla on viimesijainen ilmaisuvoimansa, sillä menetyskokemuksen itsestäänselvin ulottuvuus on se, että koemme menetyksen ja surun ruumiissamme ja ruumiillamme. Surullamme ei ole muuta kotia, ja ruumiimme on surun koti siksi, että ihmisolentoina olemme paitsi tunteita ja tajuntaa, myös lihaa, verta, geenejä, sisäelimiä ja verenkiertoa, eläviä ja kuolleita ruumiita, ja niihin kaikkiin suru tekee sijansa." -Mari, s,151
"Surevalle ihmisenä olemisen ruumiillisuus jää harvoin epäselväksi. Sureva ruumis on viisas ja tekee itsensä tykö. Se ilmaisee, että menetys käy niin syvälle, että jopa elossa pysymisen edellytykset ovat vähissä. Erilaisten häiritsevien olotilojen ja kipujen lisäksi surevalla saattaakin olla vakavia vaikeuksia hengittää, syödä ja nukkua. Eritteet eivät pysy ruumiin ääriviivojen sisäpuolella toivotulla tavalla. Ylenantaminen tai ripulointi, ruumiin suru konkreettisimmillaan, yllättää ja järkyttää etenkin niitä, jotka ovat kasvaneet käsitykseen surusta näkymättömänä psykologisena tunteena, ja moni meistä on." -Mari, s.152
"Ruumiin suru on alidiagnosoitu ilmiö. Menetyksen ulottumista ihmiskehoon ei tunnisteta varsinkaan pitkällä aikavälillä, ja niin kauan kuin näin on, surevan on mahdotonta oikeuttaa kokemuksensa kokonaisvaltaisuus, tulla nähdyksi kokonaisena surevana olentona, joka suree koko ihmisyydellään."
"Ehkä lastensa itsemurhia ja raskaudenkesketyskuolemia surevat äidit säästyisivät munasarjakystilta, tulehduksilta ja hengenahdistuskohtauksilta, jos he saisivat ulkomaailmalta varauksettoman oikeutuksen surunsa syvyydelle sekä kaikelle sille, mitä heidän täytyy surra.(...) Voisimme surra ja antaa surra, sallia surun kotiutua kehoihimme ja tämän seurauksena sairastaa kaikki vähemmän. Silloin suru synnyttäisi hyvinvointia eikä rapauttaisi sitä." -Mari, s.160
HYVÄ SURU?
Surudoula kannustaisi surevaa päästämään irti suremisen pelosta.
Surudoula sanoisi että hyvästä surusta ei voi parantua.
Surudoula vakuuttaisi surevalle että hyvä suru on hyvää surua.
Mutta koska meillä ei ole käytössä hyvän surun ammattidoulia, olkoon jokainen sureva itse oman surunsa paras ja ainoa doula." -Katriina, s.173-174
"Jos halutaan edistää hyvinvointia, pitäisi surevaa auttaa lähentymään suruaan ja elämään pysyvässä symbioosissa sen kanssa. Poisherkistämisen sijaan suru tulisi juurruttaa taiten ja lempeästi yhä syvemmälle, koska vaikuttavinkaan interventio ei hoida tapahtunutta menetystä ihmisestä pois."
-Mari, s,181"Surulle ei valehdella. Suru ei valehtele. Suru on hiljaista tietoa. Suru on varma itsestään."
-Katriina, s.195
"Suruni on läsnä aina kun sille sopii ja sille sopii aina. Suruni ei ole tottunut odottamaan vuoroaan. Se tarvitsee ja ansaitsee jatkuvaa huomiota ja sitä se saa.(...) Suruni ei vähene eikä vanhene, ei tule eikä mene. Suruni ei lähde pois. Suruni on tässä koko ajan.(...) Ei ole väljempiä vesiä. Ei ole parempaa aikaa kuin nyt. Suru ei odota. Minun on muistettava että suruni on täällä nyt. Siksi minun on surtava nyt." -Katriina, s.138-139
Sitten puhutaan suruhygieniasta.
Ja sitten laina-aika päättyy.
Hei hei, kirja Suremisen taidosta. Suru jää. Toivon meille kaikille mahdollisimman hyvää surua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti