Takkuja

 

Taas neljästoista. 

Jos näitä ei olisi, 
voisit olla täällä.

Kuukauden päästä "olet taas kuollut",
kaikkina muina päivinä elossa.

Mitäpä muuta voi
kuin tuoda kukkia haudallesi 
ja vielä toiset.

Mutta se kukkapeti, 
joka ei koskaan saisi kuihtua
on kuihtunut.
Ravinteiden puutetta ja kuivuutta...  

Kumpa jaksaisin raahautua puutarhalle.
Päivittäisin petisi.
Sijaisin sinulle
uudet kukkaset.

Nyt en ole jaksanut,
edes lääkäriin.

Oliko sullakin niin.
Et vain jaksanut enää.
Ja etsit omat keinosi,
omat väyläsi.

Miten rohkeita lapsia minulla onkaan.
Toinen uskaltaa päättää elämästä ja kuolemasta.

Toinen uskaltaa ratsastaa
ja hankki mopokortin.

Minä arkajalka ihmettelen ja nostan hattua rohkeuksille,
teidän molempien,
mutta en sille että lähdit.



Tahtoa kuitenkin oli,
vaan oliko se oma tahto,
vai pikemmin sairauden vääristämä,
pillerin pyöristämä?
          ?
          ?

Tämä on kehäni
josta en pääse irti,
yhä sinkoudun
laidalta toiselle.



Monta päivää myöhemmin
on saatu kukkaset,
ainakin muutama.
Ei enää neljästoista,
vaan kuu lopussa,
pian siskosi rippijuhla!
Mitäpä siitä tuumit?

Tämä juttu jäi kesken,
kuten koko elämä,
arki,
juhlavalmistelut.

Yritin vihdoin kesyttää surukiharoitani,
ihan oikeasti yritin.
Oli siis kampaaja varattuna.
Peruuntui.
Sain uuden ajan.
Sekin peruuntui,
koska lentsu,
koska korona,
nämä ajat,
pahoittelut,
harmi,
ei näille voi mitään.

Olin jo ottanut jäähyväiskuvat pehkostani,
joka alkoi kasvaa
kun sinä menit.

Mutta ei nämä hiukset tästä katkea,
mitä nyt luonnostaan
ohutta hamppua
latvat.



(Ajattelin pitkään, että annan kasvaa,
kunnes saamme hautakiven.)
(Kivi tuli, hiukset jäivät.)

Sitten ajattelin että annan kasvaa vaan.
(Meinasin kuitenkin leikkauttaa maaliskuussa 2020
mutta silloin tuli koronat eka kertaa
ja kaikki peruttiin.)

Elokuusta 2018 olen siis näitä kiharoita kasvatellut ja harmaannuttanut,
suoristuvat sitä kautta
enkä osaa hoitaa.

Jos hiukseni katkotaan,
miten käy suruni?
Onko minulla enää Surukiharoita?


Miksi on niin vaikeaa
saada yhdet hiukset leikatuiksi?


On myös vaikeaa olla leikkaamatta.

    Olenko se nainen piirroksestasi,
    jolla oli laineikas polkkatukka
    ja pahoinvoiva katse?

    Tuleeko minusta tämä nainen
    jos hiukseni poikkastaan?

On niin monia kysymyksiä
olotiloja
tunteiden ristiaallokkoa
kun toiselle on tulossa rippijuhlat
ja Sinulla ensimmäisellä
oli hautajaiset
(viimeisimmät "juhlamme").

Ja miten rippiristisi
tuli kiveesi.

    On vaikeaa luoda juhlatunnelmaa
    muistamatta sitä,
    että puutut.

On vaikeaa toteuttaa toisen toivetta
mustasta teemaväristä
ajattelematta samalla hautajaisia.

     On vaikeaa, vaikka miten olisi
     tai mitä tekisi.

Joten tuletko luoksemme
vaikka unessa,
pienenä tuulenvireenä,
perhosena
tai untuvana,
ihan miten vaan.

Kyllä sinut tunnen,
vaikka missä tai miten olisit.

    Ja rakkaus on ääretön,
    muistuttaa äärettömän rakkauden kivi.

     Aina sinua rakastan.

     t.äiti


PS) tuntui ensin karmealta, kun rusopajuangervot puhkesivat taas kukkaan. Että olisit taas enemmän kuollut, tämä kamala kasvi kädessäsi rannalla, voisimpa unohtaa sen mitä en halua uskoa. Mutta sitten tajusin
      ehkä jokainen näistä kukista
      onkin tervehdys Sinulta, 

      ja jokaisen kukkasen kohdalla haluat kertoa
      että Sinulla on asiat nyt hyvin,
      etkä kärsi enää
      koskaan.

Olit myös kiitollinen siitä, mitä oli. 
Kiitit elämästä.
Me kiitämme sinusta.
Aina rakkaamme.