Sinä rakastit kirjoja.
Olet nyt muualla, mutta et poissa, et ainakaan kokonaan.
Olit lainassa,
nyt jossain.
Missä olet?
Voin lainata kirjoja, sentään.
Laiha lohtu, mutta lohtu kumminkin.
Jos luen kirjat, joita sinä luit, mitä minulle tapahtuu?
En lue, en pysty, en vielä.
Ehkä joskus.
Täytyy olla suunnitelmia elämän varalle.
Mieluummin elämän kuin kuoleman,
yritän.
Luen muuta.
Surukirjoista ei ole mihinkään, sillä ammattilaisiltakin loppuvat sanat ja ajatus,
jos lapsi kuolee.
Se on musta aukko.
Ammattilaisetkin putoavat polvilleen ja maailma lakkaa kannattelemasta itseään.
Surun ammattilaiset lakkaavat olemasta ammattilaisia otsikon "lapsen kuolema" kohdalla.
He kertovat, etteivät itse kestäisi sellaista, ja jatkavat kirjoittamistaan jostain muusta.
Tämä on epäreilua. He, jotka kirjoittavat tai jopa auttavat ammatikseen, eivät edes tiedä mitä se menetyksistä pahin on.
Mutta minä jaksoin kävellä itse kirjastoon.
Hurraa.
Minä, lapsensa menettänyt, ja vielä sairastunutkin.
Mitä muuta olen? Yritän olla muutakin, ja lainaan:
Parantavat hormonit, Punainen muistikirja, Sininen muistikirja, Masennuksen biologia, kuinka evoluutiopsykogi asian ymmärtää. Pelkkiä viitteitä on melkein sata sivua. Että joku jaksaa. Yksi masentunut tappaa itsensä, toinen kirjoittaa kirjan, jonka viiteluettelosta saisi jo toisen kirjan. Ei ole reilua tämäkään. Mutta en halua masentua tästä.
Surukirjoista aidoimmat ovat sellaisia, jonka on kirjoittanut joku, joka on menettänyt maailmansa. Jos oma lapsi on kuollut, ja voi kuitenkin kirjoittaa, eikö sitä voi sanoa jo selviytymiseksi? En tiedä onko se elämää, mutta ainakin hengissä oloa, johonkin pisteeseen asti selviytymistä. Hengissäsäilymistaistelua. (tuohon sanaan on ja tähän kappaleeseen tungettu kaikki) (kuin laittaisi desin hillopurkkiin tonneittain hilloa, ja kansi tiiviisti kiinni) (ja kyllä roiskuu)
Jos en osta lapsensa äkillisesti menettäneiden kirjoja, vaan lainaan ne,
onko oma menetykseni silloin ihan vähän vähemmän totta?
Voisinko lainata senkin (menetykseni) määräajaksi
ja palauttaa kun niin haluan?
Voisin uusia enintään viisi kertaa, sitten luopuisin menetyksestäni.
Kiitos, hei.
Jos luopuisin, mitä saisin tilalle?
Totuttelen ajatukseen poissaolon läsnäolosta.
* * *
Nyt tiedän, että oman lapsen kuolemaa on yhtä vaikea kuvitella kuin oman lapsen syntymää. Kukaan ei voi etukäteen tietää mitään omasta äitiydestään ennen kuin ensimmäinen lapsi syntyy, eikä eikä kukaan voi etukäteen tietää surunsa määrää ennen kuin ensimmäinen lapsi kuolee.
-Katriina Huttunen, Surun istukka
En jättänyt häntä silloin kun hän eli, eikä minulla ole aikomustakaan jättää häntä nytkään, "vain koska hän on kuollut". Mikä peruste sekin olisi? Yritin aina olla kokonaan häntä varten. Ja niin aion olla. (Tämän vakuuttelun logiikka: Jotta voisin olla häntä varten, minäkin olen kuollut.)
Kuoleman sijaiskärsijä. Kun hänen päällään on pimeyden peitto, se on myös minun päälläni. Kun häntä ei ole, minäkin tunnen tyhjyyden.
Tämä olotila on fyysisesti rankka, eikä sillä olemitään tekemistä surullisten ajatusten tai "suremisen" kanssa. Se syöpyy sisimpään. Lihan väistämätön tietämys.
-Denise Riley, Time lived, without its flow
Kaikki loppuu kun ne jotka rakastavat sinua, kuolevat.
Niin kauan kuin he elävät, sinua rakastetaan.
Niin kauan kuin sinua rakastetaan, olet olemassa.
* * *
Ajattelen kuollutta lastani; hänen aikansa ja elämänsä ovat käpertyneet minuun. Olen synnyttänyt hänet. Minun on kestettävä hänen kuolemansa. Taistelen hänen puolestaan kuin leijonaemo. Kukaan ei saa tehdä hänelle vääryyttä. Kukaan ei saa unohtaa häntä. Ei niin kauan kuin elän. Suojelen häntä edelleen, tunnen hänet edelleen yhtä hyvin kuin tunnen elävät lapseni.
Kokemus on hyvin fyysinen:
Hän on sisimmässäni.
Hän on minussa.
Kannan hänen olemustaan ruumiissani.
Kannan häntä taas ruumiini sisällä.
Niin kuin silloin kun hän oli kohdussani.
Nyt vain kannan hänen koko elämäänsä.
Minä kannan sinun koko elämääsi.
-NAJA MARIE AIDT :
Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin CARLIN KIRJA
Puiden kevätlehdet ovat kuin
lukematon joukko kirjeitä
kaikilla kielillä.
Ja niiden sisällys on
rakastakaa toisianne.
-Pekka Huovinen teoksessa Veikko Huovinen: Pojan kuolema
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti