Tänään on uuden vuosikymmenen ensimmäinen neljästoista.
Ja tietenkin tiistai.
Tasan vuosi ja viisi kuukautta sitten en vielä tiennyt,
mikä kaikki tulee muuttumaan,
ja millä tavalla.
Onneksi.
Oli vielä toivoa, että sinut löytäisimme
ja tulisit kotiin luoksemme
ja aloittaisimme alusta,
taas kerran.
Olin varautunut ihan mihin tahansa,
mutta en siihen,
että
olisit
kokonaan
poissa.
Tänään sytytin vaaleanpunaisen kynttilän portinpieleen. Taas kerran.
Sellainen palaa myös haudallasi
ja muistopaikallasi.
On palanut ja tulee palamaan.
Eilen illalla sytytin kaksi kynttilää ikkunasi alle,
valkoisia.
Iso ja pieni.
Isompi on sinua kaipaavien kynttilä, olen ajatellut,
ja pienempi sinun.
Se pienempi ei meinannut syttyä ollenkaan.
Mutta syttyi kuitenkin,
ja liekki on elävä ja valpas,
edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti