Peitto

 



Äidit peittävät lapsiaan,
jotta olisi lämmintä ja pehmeää,
suoja ja varjelus.


Äidit peittävät lapsiaan
silloinkin kun he ovat poissa,
sanovat hyvää yötä
tyhjissä oviaukoissa.


Äidit peittävät lapsiaan,
vaikka lapsi olisi kateissa,
peitto myttynä repussa
ainoana toivona,
että saan kääriä sinut viereeni
ja elämä jatkuisi
viluisena, märkänä, rikkinäisenä
mutta kuitenkin jatkuisi.









Mutta ei se jatkunut.


Äidit peittävät lapsiaan,
vaikka lapsi makaisi sinisenä, elottomana rannalla,
EIHÄN TÄLLAISTA TAPAHDU
ei tämä voi olla lapseni,
tämä on  erehdys, elokuvaa,
julma piilokamera, väärä henkilö,
yritin katsoa niin että hän olisi joku muu,
ei näin,
toinen tapaus,
mutta ei ollut,
vaikka miten katsoin.


Ja poliisin kyynel kertoi että näin kävi.
Ja peitin lapseni,
viimeisen kerran.




Ja sitten peitto riisuttiin
ja tilalle laitettiin musta peitto.
Lapsi vietiin mustilla paareilla,
kuin haavoittut enkeli,
joka ei edes istunut,
vaan makasi,
olisikin ollut haavoittunut,
mitä tahansa,
mutta ei,
hän oli kuollut,
minun lapseni,
ainoa esikoiseni,
rakkaani.

Miehistä ja lapsesta heidän välissään muodostui                            H



Lapsen oma kirjain.
Niin musta
ja liian loputon.







Minulle jäi peitto
muistona lapsesta
ja siitä mitä oli.

Siihen kääriydyn nyt itse,
etten katoaisi.

(Ja peiton värit muistuttavat,
että on muutakin kuin mustaa,
että värit ovat olemassa,
elämää on olemassa
ainakin periaatteessa
ja se jatkuu, sittenkin,
ainakin jollain tapaa.)


Äidit peittävät lapsiaan
ja jatkavat peittämistään,
jotta olisi suoja ja varjelus.
Yrittäen uskoa,
joka päivä toivoen,
aina rakastaen.