ajan sirpaleet

Aika oli ennen pyöreää,
kuin eri kokoisia,
monen värisiä ja muotoisia palluroita,
joita tuli
ja joita meni





oo oOOooOOOOOOOOOooooo oooooOOOOooooooOOOOOOOOoooooooo o




ja elämä jatkui.

Vaikka se meni uusiksi
jo aiemmin,
jonkun kerran,
se silti jatkui jatkumistaan, melkein kuin ennenkin.
Säröt olivat vain säröjä,
ja kolot koloja,
eikä jokunen kulmikas muoto välissä liikoja haitannut,
koska pyöreä muoto suojaa parhaiten kovilta iskuilta
(tietää historiankirjakin).


Mutta nyt
aika ei ole enää pyöreää.
Se on rikki.


Aika satuttaa,
tekee haavoja, sirpaleita, tökkii ja puhkoo kaiken mihin koskee,

ja siksi yritän
niin kuin aikaa ei edes olisi,
niin kuin joku muu
tai jossain muualla,
eri ajassa,
ettei sattuisi niin,
kun pelkkä oleminen sattuu,
olla-verbi on liikaa.

Aika hajosi.
Aika on nyt täynnä teräviä reunoja;
ympyröistä tuli kaaria, koukkuja, väkivaltaisia muotoja,
kuin aseita,
ja vaikka mitenpäin kääntyisin,
aina jostain kulmasta
tulee uusi haava >>^ >>v< ^o<JUUzU<<<cc3ccCC CCC^CCw/ U>zz>C HV^C>C<C)(vCcC <v>cE^zvV^V^VZcccc<<o<<^v <VV^YVvY<v<<o<>>Vv>^v>>^^>zv.

Tämä on ajan uusi kaava.




Miten ihmeessä tällaiseen voisi tottua?





Minulla on sisäinen verenvuoto, vuotoja, tihkun koko ajan,
ja ammottava avohaava,
sekä kaikki muut haavatyypit
yhtä aikaa,
amputaatio.
Yritän kuroa ne kyllä kiinni, sen minkä vain pystyn,
hengitä hengitä hengitä,
olen urhea ja sitkeä
mutta ei se auta,
sillä jostain tulee aina uusia,
enkä pysty korjaamaan sitä mitä haluaisin,
vaikka miten yritän.
Tämä ei ole minun yrittämisestä kiinni.

Kuka pitäisi kiinni kun olen vain tyhjää?


Miten saisin ajan taas pyöreäksi, turvalliseksi?
Sellaiseksi, jossa on mukana toivo, usko ja rakkaus.
No ehkä niitä on. On oltava.
Mutta mitä voi oikeasti toivoa? Mihin uskoa?
Sillä olet mennyt, poissa, eikä sinua enää ole, piste.


Rakkaus parantaa haavat, sanotaan.
Onko niin?

Aika näyttää.
Näyttääkö se?

Näytä, aika, mihin vielä pystyt, vaikka satuttaisit vielä enemmän.


Laita pisteen perään toinen, monta,
anna välitilaa,
uusi hengitys,
uusia alkuja,

ja muistuta meitä siitä että emme tiedä emmekä ymmärrä kaikkea.................. . .      .

Emmekä ole yksin.








(ensimmäinen äitienpäivä 12.5.2019)