keskiviikko 10. huhtikuuta 2019
Säpäleet
Kun minuus hajoaa,
mitä jää?
Sirpaleita ja säpäleitä,
pikseleitä vailla kontekstia,
ääriviivat joita ei enää ole.
Muisto entisestä minästä
ja tyhjää
tyhjää
jää.
Miten tästä eteenpäin?
Hajosin.
Minut koverrettiin ontoksi
ja vähä loppuni
rikottiin
kuin jää
joka murtuu,
muuttuu,
kunnes sulaa
pois.
Haihdunko minäkin?
Mitä tapahtuu kun kesä tulee?
Viime kesä vei lapseni.
Kesän tulo = lapsen kuolema.
Kuoleeko jotain uudelleen
kun uusi kesä tulee?
Kuolenko uudelleen?
En voi liimata palasiani yhteen,
en ommella, en teipata.
Tässä ne lojuvat
vielä lähelläni
kuin roskat lattialla.
Voin vain toivoa,
ettei tuuli puhalla liian kauas
tai että muistaisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyyneleet virtasivat runoa lukiessa. Jo kevään valo tuntui hirveältä. Vaikka lapseni kuoli joulukuun pimeässä, ajattelen, että hän ei nähnyt tätä valoa. Ja kesän pitenevät, valoisat päivät. Ei niitä odota kuten ennen. Jo nyt kammoan seuraavan talven tuloa. Pelkään joulua. Miten tästä voi selvitä? Juuri tänään sanoin miehelleni, että lottovoitto tai matka siniselle laguunille ei pisaraakaan lisäisi onneani tässä onnettomuudessa. Haluaisin vain entisen elämän takaisin. Itseni takaisin. Meidät takaisin. Kaurin takaisin.
VastaaPoistaMinä en runoista yleensä juurikaan piittaa enkä niitä ymmärrä, mutta tässä kyllä kirjoitat sellaisella tavalla, että todella onnistut koskettamaan. Menetin oman 17-vuotiaani puolitoista vuotta sitten; nyt olen jo paremmin kasassa, mutta kaukana ehjästä toki yhä. Sentään jo tunnistan itseni. Toivottavasti sinäkin pian.
VastaaPoista