kelluvat

Saako kuolleista kirjoittaa?
Miten saada vastaus
jos kuolleet ei puhu?

        Löysin siltasi.
        Se on tunneli numero 14H
        Vaalimaalla
        paikassa jossa kävimme vähän ennen kuin.

        Ajoin myös tietäsi pitkin.

            148

            14.8.

        Nämä numerot ovat syöpyneet minuun.
        Yritän säätää sarjaa olemattomaksi.
        Olisipa toisin.

Sinun tarinaasi pitäisi tuoda päivänvaloon
tavalla, joka ei satuttaisi liikaa
ketään.

Tarina kertoisi, kuinka tärkeä ja rakas
olet ollut,
olet.

Mutta miten vaikeaa se on.
Nämä jumit
prokrastinaatiot
solmukohdat
ja säilömättömät syksyn antimet.
            Vielä on omenaa, vähän puolukkaa.

Olen yrittänyt opetella, 
käynyt läpi draaman avaamista, pilkkomista, analysointia.
Ja nyt olisi sinun vuorosi

saada sanottua se
mikä on tärkeää?

        On ollut solmuja 
        vihreitä ja sitten mustia.

        Olen parsinut ja korjannut vaatteita
        jotka hankittu sen jälkeen kun.
        Silti niissäkin jo reikiä, 

        isoja hajonneita kohtia,
        haurasta kudosta.

Kuinka paljon aikaa on kulunut?


 



On kaipaus katsoa keltaista ja kelluvaa,
ajatella asiat
hyviksi ja pinnalla pysyviksi.

        Mutta eivät edes lehdet lammellasi kellu ikuisesti.
        Talvi korjaa syksyn,
        peittää ja piilottaa sen
        mitä vielä
        on.

On pysyttävä turvassa, lämpimänä.

Syntyy uusi muoto,
uudet alut.

        On etsittävä uusi turva
                ja oma tapa
                kellua.