Been there done that

"Been there done that"
luki teepaidassasi,
kun olit tällä samalla kesämökillä
vuosia sitten
kanssamme ja luonamme.

Harjasit järven pohjaa, kalliota puhtaaksi levästä
tomerana,
ettei kukaan liukastuisi,
että voisitte uida pikkusiskon kanssa
ilman hiukkaskylpyä.

Tiesit mitä teit,
päättäväinen ja rohkea tyttö.
Ja sellainen olit loppuun asti,
silloinkin kun lähdit viimeiselle uimareissullesi
vajaat kaksi vuotta sitten.

Olisitpa uskonut,
että ansaitsit elää,
silloin ja aina.
Ei elämää tarvitse ansaita mitenkään.
Riittää että on.
Olisit riittänyt,
juuri sellaisena kuin olit.
Ja olet yhä.

Yksi vuotta yksitoista kuukautta ja kaksi päivää
ajanlaskun alusta.
Ikävä on taas pohjaton.

Järvellä on pohja,
sileäksi hioutunut kallio,
muisto jääkaudesta.

Mikä on minun kallioni?
Missä toivoni lepää?

Jospa harjaisit kaipaukseni niin kirkkaaksi,
etten tuntisi enää tuskaa.
Kokisin ja näkisin vain sen,
mikä on ollut tärkeintä,
ja yhä on.




Näin unta, että sinulla oli ollut keltainen jopo,
joka myytiin ystävällesi, koska et tarvinnut sitä enää.
Ihmettelin,
miksi et tarvitse?
Olit kuulemma niin surullinen, ettet halunnut enää värejä.

Ajattelin unen läpi, että ainakin olet joskus ollut onnellinen,
olihan sinulla keltainen jopo.
Ja heräsin.
Ja itkin,
itkin.

Ystäväsi oli saanut kaupan päällisiksi vaaleanpunaisen pipon,
jossa oli iloinen tupsu.
Sekin oli sinun entinen.

Heräsin, ja pesin järvivedellä
(sydänverellä)
sekä keltaista, että vaaleanpunaista.
Kyyneleet sekoittuivat veteen.
Auringon silta, keltainen.




(kesämökillä 16.7.2020)