1v 3kk 1pv

Lähdöstäsi on tänään yksi vuosi kolme kuukautta ja yksi päivää.

Jos suru olisi lapsi, se osaisi nyt kävellä ja sanoa muutaman sanan.
Sanoit itse tintu, tintu (kaikista linnuista)
ja kukki, kukki (kaikista kukista).
Kun kävimme Norjassa, puhuit reissun jälkeen sujuvasti norjaa: loolilooli.


Opettelit kaikkea maailmassa, nautit elämästä, lepäsit,
olit silmäterämme. Pysyit elossa koska rakastimme sinua.


Isä heitti sinua ilmaan ja kiljuit riemusta, jännityksestä.
Luotit siihen että isä saisi sinut kiinni,
ja aina hän sai.
Ehdin ottamaan valokuvia,
vaikka olin väsynyt
valvomisesta ja imettämisestä.

Sinulla oli allergioita. Yksivuotiaana jouduit sairaalaan, kun rupesit sairastelemaan aloitettuasi päivähoidon. Ehkä hoitopaikassasi oli hometta, tajusin vasta vuosia myöhemmin. Jouduit sairaalaankin eikä kukaan tiennyt, miksi meinasit kuivua elävältä. Pelkäsin jo silloin menettäväni sinut.

Kotiuduimme päivänä jolloin isosetäni haudattiin. Ei menty hautajaisiin, vaan maalasimme sinun kanssa kotona. Maalasit punaisella  "verta" ja sanoit, Himma maalaa veeta. Veeta! Sanoit asiat monta kertaa, ikäänkuin kaiken varalta. Tomaattimattimatti.

Kiitoskiitos.

Jos suru olisi lapsi, se osaisi nyt kävellä ja sanoa muutaman sanan.
Varalta kahteen kertaan, että tulisi ymmärretyksi.
Se ymmärtäisi itse ainakin osittain mistä on kyse.
Luottaisi siihen, että aina on joku joka ottaa kiinni, kun askel haparoi.
Itkisi sydäntäsärkevästi, nauraisi vallattomasti.
Olisi koko maailman aurinko.

Jos suru olisi lapsi, se olisi elävä ja sillä olisi koko maailma edessään.
Suru tietäisi, että joku nukkuu vierellä ja lohduttaa kun on paha olla.
Että se ei olisi koskaan yksin.